Pohdintaa ystävyydestä

Mulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että on pakko päästä kirjoittamaan tästä. Aihe on ollut mulle jo pidemmän aikaa aika ajankohtainen, joten nyt päätin hieman purkautua.

Ysävyys - mitä se itseasiassa edes on? Onko se sitä, että kaksi ihmistä pitää samoista asioista ja viettää aikaa yhdessä? Vai onko se jotain ihan muuta? Sen tiedän ainakin omalta osaltani, että ystävyys merkitsee paljon enemmän. Mielestäni ei riitä, että viettää aikaa yhdessä. Siinä pitää olla otain muutakin. Jotain sellaista, mikä oikeasti yhdistää ihmisiä, muukin kuin pelkkä yhteinen puheenaihe. Voihan ihmiset puhua toisilleen vaikka he eivät olisikaan ystäviä keskenään.

Itse olen aina ollut hieman omissa maailmoissani elävä, hiljainen ja joskus sulkeutunut ihminen. Se on vaikuttanut paljon ystävyyssuhteisiini. En ole koskaan omistanut montaakaan ystävää, ja tälläkin hetkellä niitä on ainoastaan muutama. Minulle ystävyys merkitsee sitä, että molemmat osapuolet ovat toisilleen täysin rehellisiä ja tasavertaisia. Yhteiset mielenkiinnon kohteet ovat tietysti plussaa, mutta monta kertaa olen törmännyt siihen, että kovin moni ihminen on ihan eri aaltopituudella kuin minä itse. Ehkä olen vain kummallinen, tai sitten en. Ei sillä ole periaatteessa itselleni mitään väliä, koska hyväksyn itsen sellaisena kuin olen.

Ystävän kanssa pitäisi pystyä jakamaan kaikki (tai ainakin lähes kaikki) asiat, murheet, ilot, surut ja hauskat jutut. Ystävän pitää myös kuunnella ja lohduttaa toista tarvittaessa. Ystävä ei koskaan saa jättää ulkopuolelle. Ystävän pitää kuitenkin esittää myös omia mielipiteitään eikä aina vain myötäillä toista. Aika tiukat kriteerit. Kukaan ei voi tietenkään olla täydellinen, mutta nuo edellämainitsemistani ominaisuuksista ainakin muutaman tulisi olla ehdoton.

Yläkoulussa minulla ei ole ollut oikeastaan ainoatakaan sellaista ystävää, kenen kanssa voisin viettää aikaa. En ole juurikaan tekemisissä muiden luokkalaisteni kanssa, ja saatan vaikuttaa yksinäiseltä ja hiljaiselta. Koulussa olenkin oikeastaan juuri sellainen. Kaikkihan siellä vetävät roolia, joten minunkin täytyy. Minulle on vain annettu se kaikkein ikävin rooli. Vaikka olenkin joskus arka, osaan silti tuoda mielipiteeni hyvin esiin. Monta kertaa on käynyt niin, että kouluunlähtö on ollut tuskallisen vaikeata sen takia, että olen siellä aina niin yksin. Olen kuitenkin päättänyt, että koulu on nimenomaan opiskelua varten eikä pelkästään välitunteja varten, ja olenkin yleensä se, joka tunnilla tottelevaisesti tekee tehtävät ja viittaa aina opettajan kysyessä jotain, ja joka koulun jälkeen ottaa joko kotona rennosti tai sitten viettää aikaa muiden ystävien kanssa. Kokeista napsin pelkkiä ysejä ja kymppejä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät, ja tulevaisuudensuunnitelmat ovat pitkälti minulle selvät. Pyrin olemaan kaikille ystävällinen, mutta ei ketään voi pakottaa olemaan toisen kaveri, vaikka toimeen pitää kaikkien kanssa tullakin.

 Lopuksi täytyy kuitenkin vielä sanoa, että ystävyys on ihan mahtava asia, ja positiiviset asiat ovat juuri niitä, jotka tekevät maailmasta iloisemman sekä parantavat itse kunkin itsetuntoa. Aidon ystävän kanssa ei tarvitse esittää mitään, vaan voi olla täysin oma ihana itsensä!

Sitten tälläinen pieni loppukevennys! Älkää välittäkö ilmeistä, tarkoituksella tuollaiset. :D